fien
Ota meihin yhteys puh. 09 439 0060 | info-acre (at) aalto.fi

Search

fien

Otaniemi toimintaympäristönä

Keskeinen sijainti & tiiviin yhteistyön alue.

Lähitulevaisuudessa Otaniemestä kehittyy pieni kaupunki, jossa sekoittuvat erilaiset toiminnot ja käyttäjäryhmät. Otaniemen kasvu ja muodonmuutos perustuvat käyttäjälähtöisyyteen ja yhteistyöhön yliopiston, virkamiesten, politiikkojen ja yritysten välillä. Päämääränämme on saavuttaa monipuolinen vuorovaikutusympäristö tutkimukselle, taiteelle ja vapaa-ajan palveluille.

Otaniemestä on suorat yhteydet Helsingin keskustaan, 2016 alkaen myös metrolla, sekä nopea yhteys lentokentälle. Sijainti palvelee erinomaisesti kansallisia ja kansainvälisiä yrityksiä ja tekee toimimisen Otaniemessä tehokkaaksi. Otaniemen lähellä Keilaniemessä ja Pohjois-Tapiolassa toimii runsaasti erikokoisia alansa johtavia yrityksiä 

Otaniemi alueena herättää suurta mielenkiintoa. Se on osa kehittyvää aluetta, jossa on suunnitteilla ja rakenteilla mittavia hankkeita, kuten Länsimetro ja siihen liittyvä Otaniemen metroasema Korkeakouluaukioineen sekä Kehä I:n kattaminen Otaniemen ja Tapiolan välillä. Keilaniemi-Otaniemi-Tapiola -alue on myös Espoon Innovation Gardenin sydän.

Otaniemessä työ, asuminen ja palvelut liittyvät toisiinsa ainutlaatuisessa ja puhtaassa luontoympäristössä.