fien
Ota meihin yhteys puh. 09 439 0060 | info-acre (at) aalto.fi

Search

fien

Aalto-ylipiston Metrokeskus jatkaa täydentymistään uusilla toimijoilla

Treeniä, mehuja, hyvää kahvia ja Otaniemen oma Gastro Pub – uusia vuokralaisia kiinnitetään elokuussa 2018 aukeavaan Otaniemen omaan Metrokeskukseen.

Pohjoismaiden suurin kahvilaketju Espresso House tulee palvelemaan hyvän kahvin ystäviä. Espresso Housen toiminnan kulmakivinä ovat kahvi, ihmiset ja ympäristö sekä halu tarjota maailman paras kahvinautinto. Espresso Housesta löytyy myös leivonnaiset, leivät, salaatit ja paljon muuta.

Mehu- ja smoothietarjonnasta tulee vastaamaan Suomen ensimmäinen mehu- ja smoothiebaari Jungle Juice Bar. Jungle Juice Barin juomat ovat terveellisiä ja vastuullisia ja helppo napata mukaan.

Olutkulttuurin ystäville on myös hyviä uutisia, sillä Metrokeskuksen paraatipaikalle nousee Soupster Familyn Gastro pub. Gastro pubin konseptia ja sisältöä suunnitellaan ja kehitetään yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa. Yhteistyön etenemistä voi seurata myöhemmin sosiaalisen median kanavillamme Facebookissa ja Instagramissa.

Pian Otaniemessä voi myös treenata inspiroivassa ja uudenlaisessa liikuntaympäristössä. Olemme allekirjoittaneet Esportin kanssa vuokrasopimuksen Esport Aalto -liikuntakeskuksesta. Esport tunnetaan monipuolisista liikuntapalveluista jo yli 30-vuoden ajalta. Metrokeskuksen Esport Aalto tulee toimimaan fitness-palveluiden lisäksi liikunnan tutkimuksellisena keskuksena.

Jo aikaisemmin julkistettuja toimijoita Metrokeskuksessa ovat muun muassa HOK-Elanto, Kesko Oyj, Fafa’s, Sushiravintola Konnichiwa ja Fazer Food Services Oy. Lisää uutisia tulossa pian!

Lisätietoja:
Jatta Reijonen, Account Manager / Aalto CRE, jatta.reijonen (at) aalto.fi

Lue lisää

Työmaan viikkotiedote – vko 17

Uusi Rakennus (2776) Väre

Lohko 1:
– Mallialueen työt. Mallialue tehdään täysin valmiiksi ja toteutusratkaisut katselmoidaan ja hyväksytään siellä ennen laajempaa toteutusta.
– Vesikattotyöt.
– Julkisivupellitykset.
– Pintabetonilattiat.
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Akustovillojen asennus.
– Talotekniikka-asennukset.
– Paalulaatan sepelitäytöt.

Lohko 2:
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Vesikattotyöt
– Talotekniikka-asennukset.
– Pintabetonilattiatyöt.

Lohko 3:
– Vesikattotyöt
– Kipsilevyseinätyöt.
– Akustovillojen asennus.
– Talotekniikka-asennukset.
– Lasijulkisivun asennus.
– Metallilasiseinän asennus.

Lohko 4:
– Pintabetonilattiat.
– Väliseinämuuraus
– Julkisivumuuraus.
– Kierreportaan asennus.
– Vesikattotyöt.
– Talotekniikka-asennukset.

Lohko 5.1:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Lastauspihan korotusvalut.
– Ikkunoiden asennus.

Lohko 5.2:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.

Aitalinjan muutostyö 27.4 alkaen työmaan pohjoissivulla raidejokerin pohjatöiden takia (klikkaa kuva suuremmaksi)

Maarintie 13

– 3-4. kerroksen elementtiasennus sekä saumavalut käynnissä.
– Lasikaton asennus.
– Telinetyöt ja sääsuojaus käynnissä.
– Tekniikkakuilujen ritilätasojen asennus.
– Talotekniikan tuominen tekniikkanaaleihin.
– Vesikaton kaatovalut.

Tulevaa

– Uuden Rakennuksen puolella on alkamassa laatoitustyöt, parkettiasennus ja puulasiseinien asennus.
– Uuden Rakennuksen puolella alkaa 0.kerroksen pintalattioiden raudoitus ja betonointi vk. 18 aikana.

Työturvallisuus

Uusi Rakennus TR-mittauksen tulos 96,3% (vko 16).
Maarintie 13 TR-mittauksen tulos 95,3% (vko 17).

Työmaan yhteyshenkilöt

Työmaapäällikkö (Uusi Rakennus) Eero Laakso, puh. 040 740 3094
Työmaapäällikkö (Maarintie 13) Jussi Lahti, puh. 040 738 5353
Projekti-insinööri, Työsuojelupäällikkö Niklas Huitti, puh. 045 674 4424

Lue lisää

Reittimuutoksia Väreen ja Maarintie 13 -työmaan ympäristössä

Väreen ja Maarintie 13 työmaalla alkaa Raidejokerin pohjatyöt ja pihan maanrakennustyöt, jonka takia työmaan aitalinjaa muutetaan kuvan  osoittamalla tavalla 27.4.2017 alkaen.

Kevyenliikenteenväylän reitti työmaan pohjoispuolella muuttuu, samoin osa Nanotalon ja työmaan välisestä pysäköintialueesta poistuu käytöstä.

(klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Lue lisää

Nexus voittajaksi Kemistin korttelin arkkitehtuurikilpailussa

Arkkitehtuurikilpailun Espoon Otaniemen Kemistin korttelin kehittämiseksi on voittanut ehdotus nimeltä ”Nexus”, jonka on laatinut suomalainen toimisto Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy. Palkintolautakunta totesi, että voittanut ehdotus on elegantti ja mieleenpainuva. Se tuo Otaniemeen vaihtelua ja tukee yliopiston pyrkimyksiä monipuolisuuteen.

Kansainvälisen kutsukilpailun tavoitteena oli luoda alueelle kaupunkikuvallisesti tasokas, elävä ja omaleimainen kokonaisratkaisu, joka luo edellytykset huippututkimukselle, asumiselle ja ihmisten kohtaamiselle. Kilpailun avulla haettiin uudenlaista, elämää kuhisevaa, tiivistä ja urbaania ympäristöä Otaniemen metroaseman tuntumaan.

Kortteliin suunnitellaan uusi biotalouskeskus, Bionova, osin nykyisten rakennusten yhteyteen, sekä opiskelijajärjestöjen käyttöön Opiskelijakeskus. Lisäksi kortteliin sijoittuu opiskelija-asuntoja ja muita asuntoja. Kortteli sijaitsee Otaniemessä Vuorimiehentien pohjoispuolella ja tulevasta metroasemasta etelään.

”Voittanut ehdotus ilmensi hienosti Otaniemen henkeä modernissa muodossa. Otaniemi on muuttumassa avoimeksi ja eläväksi kaupunginosaksi opiskeluun, työskentelyyn, asumiseen ja viihtymiseen.  Alueelle suunnitellaan merellistä ja historiallisiin kartanomiljöihin liittyvää asumista”, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Aalto-yliopiston vararehtori Antti Ahlava kuvaa.

Kilpailuun oli kutsuttu neljä arkkitehtitoimistoa: Estudio Herreros Madridista, Espanjasta, Morphosis Architects Santa Monicasta, USA:sta, Anttinen Oiva Arkkitehdit Helsingistä ja Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Helsingistä. Kilpailun voittanut toimisto saa korttelin yleissuunnitelman ja yhden merkittävän rakennuksen suunnittelutehtävän.

Voittaja:
”Nexus”, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy / Selina Anttinen, arkkitehti SAFA ja Vesa Oiva, arkkitehti SAFA, sekä tiimi.

Järjestäjät:
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ja Senaatti-kiinteistöt.

Palkintolautakunnan jäsenet:
Antti Ahlava, puheenjohtaja, Aalto-yliopiston vararehtori, professori, arkkitehti SAFA
Taru Haimala, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimitilapäällikkö
Olavi Hiekka, Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja
Ossi Keränen, Espoon kaupungin asemakaavapäällikkö
Tommi Lindh, Alvar Aalto -säätiön johtaja, arkkitehti SAFA
Antti Tuomela, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja.

Lisäksi kutsuttuna arkkitehtiasiantuntijana toimi professori, arkkitehti SAFA Teemu Kurkela, kilpailijoiden edustajana taiteilijaprofessori, arkkitehti SAFA Sari Nieminen ja opiskelijajärjestöjen edustajana tekniikan yo Pyry Haahtela. Kilpailuehdotusten arvioinnissa tehtiin tiivistä yhteistyötä kyseisten rakennusten ja alueen käytön asiantuntijoiden sekä käyttäjien edustajien kanssa.  Kilpailuprosessin asiantuntijana ja palkintolautakunnan sihteerinä toimi arkkitehti SAFA Eija Larkas-Ipatti Ramboll CM Oy:stä.

Lisätietoja:

Aalto-yliopisto
Antti Ahlava, vararehtori
antti.ahlava@aalto.fi, puh. 050 324 1179

Palkintolautakunnan arvostelupöytäkirja (pdf, englanniksi)
Kilpailusivusto

Lue lisää

Työmaan viikkotiedote – vko 16

Uusi Rakennus (2776) Väre

Lohko 1:
– Mallialueen työt. Mallialue tehdään täysin valmiiksi ja toteutusratkaisut katselmoidaan ja hyväksytään siellä ennen laajempaa toteutusta.
– Vesikattotyöt.
– Julkisivupellitykset.
– Pintabetonilattiat.
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Akustovillojen asennus.
– Talotekniikka-asennukset.
– Paalulaatan sepelitäytöt.

Lohko 2:
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Vesikattotyöt
– Talotekniikka-asennukset.
– Pintabetonilattiatyöt.

Lohko 3:
– Vesikattotyöt
– Kipsilevyseinätyöt.
– Akustovillojen asennus.
– Talotekniikka-asennukset.
– Lasijulkisivun asennus.
– Metallilasiseinän asennus.

Lohko 4:
– Pintabetonilattiat.
– Väliseinämuuraus
– Julkisivumuuraus.
– Kierreportaan asennus.
– Vesikattotyöt.
– Lasikaton asennus.
– Talotekniikka-asennukset.

Lohko 5.1:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Lastauspihan korotusvalut.
– Ikkunoiden asennus.

Lohko 5.2:
– Elementtiasennus, jota seuraa saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Lasikattojen asennus.

Maarintie 13

– 3-4. kerroksen elementtiasennus sekä saumavalut käynnissä.
– Lasikaton asennus.
– Telinetyöt ja sääsuojaus käynnissä.
– Tekniikkakuilujen ritilätasojen asennus.
– Talotekniikan tuominen tekniikkanaaleihin.

Tulevaa

– Uuden Rakennuksen puolella on alkamassa laatoitustyöt, parkettiasennus ja puulasiseinien asennus.

Työturvallisuus

Uusi Rakennus TR-mittauksen tulos 95,3% (vko 15).
Maarintie 13 TR-mittauksen tulos 95,5% (vko 15).

Työmaan yhteyshenkilöt

Työmaapäällikkö (Uusi Rakennus) Eero Laakso, puh. 040 740 3094
Työmaapäällikkö (Maarintie 13) Jussi Lahti, puh. 040 738 5353
Projekti-insinööri, Työsuojelupäällikkö Niklas Huitti, puh. 045 674 4424

Lue lisää

Työmaan viikkotiedote – vko 15

Uusi Rakennus (2776) Väre

Lohko 1:
– Mallialueen työt. Mallialue tehdään täysin valmiiksi ja toteutusratkaisut katselmoidaan ja hyväksytään siellä ennen laajempaa toteutusta.
– Vesikattotyöt.
– Julkisivupellitykset.
– Pintabetonilattiat.
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Akustovillojen asennus.
– Talotekniikka-asennukset.
– Paalulaatan sepelitäytöt.

Lohko 2:
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Vesikattotyöt
– Talotekniikka-asennukset.
– Pintabetonilattiatyöt.
– 0. kerros injektointityöt

Lohko 3:
– Vesikattotyöt
– Kipsilevyseinätyöt.
– Talotekniikka-asennukset.
– Lasijulkisivun asennus.
– Metallilasiseinän asennus.

Lohko 4:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Pintabetonilattiat.
– Väliseinämuuraus
– Julkisivumuuraus.
– Kierreportaan asennus.
– Vesikattotyöt.
– Lasikaton asennus.
– Talotekniikka-asennukset.

Lohko 5.1:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Lastauspihan korotusvalut.
– Ikkunoiden asennus.

Lohko 5.2:
– Elementtiasennus, jota seuraa saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Lasikattojen asennus.

Maarintie 13

– 3. kerroksen elementtiasennus sekä saumavalut käynnissä.
– Telinetyöt ja sääsuojaus käynnissä.
– Tekniikkakuilujen ritilätasojen asennus.

Tulevaa

– Uuden Rakennuksen puolella on alkamassa laatoitustyöt ja puulasiseinien asennus.
– Maarintie 13 on alkamassa viikolla 17 talotekniikkalinjojen tuominen talon sisälle.

Työturvallisuus

Uusi Rakennus TR-mittauksen tulos 95,7 % (vko 14).
Maarintie 13 TR-mittauksen tulos 95,5% (vko 15).

Työmaan yhteyshenkilöt

Työmaapäällikkö (Uusi Rakennus) Eero Laakso, puh. 040 740 3094
Työmaapäällikkö (Maarintie 13) Jussi Lahti, puh. 040 738 5353
Projekti-insinööri, Työsuojelupäällikkö Niklas Huitti, puh. 045 674 4424

Lue lisää

Työmaan viikkotiedote – vko 14

Uusi Rakennus (2776) Väre

Lohko 1:
– Mallialueen työt. Mallialue tehdään täysin valmiiksi ja toteutusratkaisut katselmoidaan ja hyväksytään siellä ennen laajempaa toteutusta.
– Vesikattotyöt.
– Julkisivupellitykset.
– Pintabetonilattiat.
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Akustovillojen asennus.
– Talotekniikka-asennukset.
– Paalulaatan sepelitäytöt.

Lohko 2:
– Kipsilevyseinätyöt.
– Tasoitus- ja maalaustyöt.
– Lasijulkisivun asennus.
– Vesikattotyöt
– Talotekniikka-asennukset.
– Pintabetonilattiatyöt.
– 0. kerros injektointityöt

Lohko 3:
– Vesikattotyöt
– Kipsilevyseinätyöt.
– Talotekniikka-asennukset.
– Lasijulkisivun asennus.
– Metallilasiseinän asennus.

Lohko 4:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Pintabetonilattiat.
– Väliseinämuuraus
– Julkisivumuuraus.
– Kierreportaan asennus.
– Vesikattotyöt.
– Lasikaton asennus.
– Talotekniikka-asennukset.

Lohko 5.1:
– Elementtien saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Maalämpökaivojen poraus.
– Tukimuurin korotusvalut.
– Ikkunoiden asennus.

Lohko 5.2:
– Elementtiasennus, jota seuraa saumojen raudoitus-, muotti- ja betonointityöt.
– Lasikattojen asennus.

Maarintie 13

– 3. kerroksen elementtiasennus sekä saumavalut käynnissä.
– Telinetyöt ja sääsuojaus käynnissä.
– Tekniikkakuilujen ritilätasojen asennus.

Tulevaa

– Uuden Rakennuksen puolella on alkamassa laatoitustyöt ja puulasiseinien asennus.
– Maarintie 13 on alkamassa viikolla 17 talotekniikkalinjojen tuominen talon sisälle.

Työturvallisuus

Uusi Rakennus TR-mittauksen tulos 94,7 % (vko 13).
Maarintie 13 TR-mittauksen tulos 98% (vko 14).