fien
Ota meihin yhteys puh. 09 439 0060 | info-acre (at) aalto.fi

Search

fien

Toimimme ekotehokkaasti

25
lokakuun

Aalto CRE jatkaa vihreänä toimistona

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy saavutti tänäkin vuonna WWF:n myöntämän Green Office –merkin. Ensimmäisen kerran merkki myönnettiin Aalto-yliopistokiinteistöille vuonna 2013.

Joka vuosi toimiston kestäviä toimintatapoja on kehitetty ja muokattu vastaamaan kunkin vuoden erityistä teemaa. Vuonna 2019 mukaan otettiin indikaattori myös henkilöstön hyvinvoinnista, minkä toteutuminen käsitti muun muassa kannustamista erilaisiin liikuntasuorituksiin kuten kävelypalavereihin ja […]

16
lokakuun

Vartissa lajittelumestariksi – osallistu kiertotalousvalmennukseen verkossa

Ole osa ratkaisua ja uudista mielikuvasi materiaalikierrätyksestä ja lajittelusta!

Aalto-yliopisto ja Aalto-yliopistokiinteistöt järjestävät yhteistyössä L&T:n kanssa kiertotalousvalmennuksen kaikille aaltolaisille. Jätteestä raaka-aineeksi –kampanjan myötä toteutettava verkkovalmennus auttaa lajittelupulmissa sekä kertoo, miten voimme fiksummin
hyödyntää kaiken syntyvän jätteen uudelleen. Tarkoituksena on saada jokainen miettimään miten tuottaa mahdollisimman vähän jätettä ja
toisaalta kierrättää sekä lajitella […]

27
elokuun

Ehdota vuoden 2019 kestävän kehityksen mestaria 15.9. mennessä!

Kuka tai mikä on edistänyt Aallon kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista? Osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja.

Aalto-yliopiston, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja Aalto-yliopistokiinteistöjen (Aalto CRE) kestävän kehityksen tiimi etsivät henkilöä, tahoja tai tekoja, jotka toimivat esimerkkeinä muille, toteuttavat konkreettisia tekoja tai muuten merkittävästi edistävät Aalto-yliopiston ja sen kampuksen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Aiempina […]

27
maaliskuun

Osallistu Earth Hour -tapahtumaan sammuttamalla valot

Tänä vuonna WWF Earth Hour -tapahtumaa vietetään Suomessa yhdettätoista kertaa. Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, Aalto-yliopisto ja AYY kannustavat tulevana lauantaina viettämään maailman suurinta ilmastotapahtumaa.

Maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, WWF:n Earth Hour, on loistava tilaisuus nostaa ilmastoteot huomion keskipisteeksi. Ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa ja näyttävät, että planeettamme tulevaisuus on meille elintärkeää.

”Muutaman vuoden aikana […]

05
maaliskuun

Kalustekierrätyspäivät Töölössä 11.-12.3.

Kierrätyspäivät on tarkoitettu kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille. ACRE lahjoittaa käytöstä poistuneita, yliopiston käyttöön soveltumattomia kalusteita, ja toimii kestävän kehityksen mukaisesti. Kierrätyspäivän jälkeen vielä ylimääräiseksi jääneet kalusteet materiaalikierrätetään, jolloin niistä uusiokäytetään yli 95%.

Töölön kierrätyspäivät ovat 11.-12.3. klo 9-18 Töölön päärakennuksessa (Runeberginkatu 14-16), Arkadiassa (Lapuankatu 2) ja Chydeniassa (Runeberginkatu 22-24). 

Kierrätyspäivillä […]

11
tammikuun

Otaniemen kierrätyskeskus palkittiin esimerkillisestä kestävän kehityksen edistämisestä

Palkinnon myönsi Aalto-yliopistokiinteistöt ja Aalto-yliopiston kestävän kehityksen tiimi, joka vaikuttui kierrätyskeskuksen toiminnan aloitteellisuudesta ja innovatiivisuudesta.

Aalto yliopistokiinteistöt ja Aalto-yliopiston kestävän kehityksen-tiimi myönsi ”Kestävän kehityksen mestari” -tunnustuksen Otaniemen kierrätyskeskukselle merkittävästä kampuksen kiertotalouden edistämisestä. Kunniakirjan vastaanottivat 26.11.2018 kierrätyskeskuksen vapaaehtoistyöntekijät Annika Rantala ja Johan Strandman.

”Kierrätyskeskuksen toiminta on esimerkillisen aloitteellisesta ja innovatiivista. Otaniemen kierrätyskeskuksen […]

12
joulukuun

Tule tekemään löytöjä vuoden viimeiselle kalustekierrätyspäivälle!

Järjestämme ylimääräisen kalustekierrätyspäivän Otaniemessä ensi viikon tiistaina 18.12.2018 klo 9-17 Otakaari 7:ssa, 4. kerroksessa. Lahjoitamme mm. Aallon pöytiä 50 kpl,  Lundian hyllyjä ja tuoleja. Nyt on oiva mahdollisuus hankkia kierrätettyjä kalusteita toimistolle tai kotiin ennen joulua.

Kierrätyspäivät on tarkoitettu kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille. ACRE lahjoittaa käytöstä poistuneita, yliopiston käyttöön […]

25
lokakuun

Kalusteet hyötykäyttöön!

Aalto-yliopiston ja Aalto CRE:n toimesta kierrätyspäivät järjestettiin tänä vuonna Arabiassa 16.-17.6. ja Otaniemen kierrätyspäivät kesäkuun lopussa. Vuonna 2017 järjestettyjen kalustekierrätyspäivien suuren suosion takia kalustekierrätyspäivät järjestettiin myös tänä vuonna. Tavoitteena oli saada ylijäämähuonekalut uudelleen käyttöön ja kierrättämällä lisätä irtaimiston elinkaarta merkittävästi. Tapahtuma houkutteli paikalle satoja ylimääräisistä yliopiston huonekaluista kiinnostuneita. Kokonaisuudessaan […]

05
kesäkuun

ACRE-kierrätyspäivät kesällä 2018

Kierrätyspäivät on tarkoitettu kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille. ACRE lahjoittaa käytöstä poistuneita, yliopiston käyttöön soveltumattomia kalusteita, ja toimii kestävän kehityksen mukaisesti. Kierrätyspäivän jälkeen vielä ylimääräiseksi jääneet kalusteet materiaalikierrätetään, jolloin niistä uusiokäytetään yli 95%. Tarkentavat kysymykset voi osoittaa Jukka-Pekka Salmistolle/ACRE.
Otaniemen kampuksen kalustekierrätyspäivät
•  Miestentie 3: 26.6.2018 klo 9-18
•  Lämpömiehenkuja 3: 12.6.2018 […]

30
toukokuun

Otaniemen romupyöräkeräys suurempana kuin koskaan

Nyt on taas mukavaa pyöräillä! Viikonloppuna ACRE, AYY:n kampusjaosto, linnanisännät ja OtaHOAS laittoivat hynttyyt yhteen ja keräsivät Otaniemen kampuksen ja Teekkarikylän telineissä lojuneet hylätyt pyörät pois. Työn satoa voit ihailla kuvasta.

Pyöräily parantaa ilmanlaatua ja vähentää ruuhkia ja ympäristömelua, ja on siten ympäristöystävällistä liikkumista, mitä haluamme kampuksella kannustaa. Romupyöräkeräyksen kautta […]