fien
Ota meihin yhteys puh. 09 439 0060 | info-acre (at) aalto.fi

Search

fien

Investointipäätös tehty Otaniemen Uudesta Rakennuksesta

19
syyskuun

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n yhtiökokous on 11.9.2014 tehnyt investointipäätöksen Otaniemen Uudesta Rakennuksesta. Uusi Rakennus on aiemmin järjestetyn Campus2015-arkkitehtuurikilpailun voittaneen Verstas Arkkitehdit Oy:n ”Väre”-suunnitelman mukainen. Hankkeen kokonaisarvo on noin 110 miljoonaa euroa, ja tavoitteena on, että rakennus valmistuu vuoden 2017 alkuun mennessä. Kiinteistön kokonaisala on noin 34 000 m2 ja vuokra-ala noin 27 000 m2, josta liiketilojen osuus on noin viidennes. Liiketiloissa tulee toimimaan päivittäistavarakauppaa, ravintolapalveluja sekä muita lähipalveluja. Tiloihin sijoittuu myös Otaniemen tulevan metroaseman pääsisäänkäynti. Rakennuksen pääkäyttäjä tulee olemaan Aalto-yliopiston Taiteiden- ja suunnittelun korkeakoulu.

Rakennushanke tulee muokkaamaan Otaniemen keskustan ilmettä merkittävästi. Sen myötä syntyy kaksi uutta torialuetta ja yksityisautoilu poistuu kampuksen ytimestä. Kampukselle on lisäksi suunniteltu uusia kevyen liikenteen tavoitteita tukevia liikenneratkaisuja, kuten raidejokeri, joka helpottaa pääkaupunkiseudun poikittaisliikennettä.

Otaniemi 2030 - havainnekuva

Otaniemi 2030 – havainnekuva (klikkaa isommaksi)

 

Rakennuksen suunnittelussa huomioidaan kiinteistön energiatehokkuus. Kiinteistön energiantuotannossa tullaan käyttämään uusiutuvia lähteitä, kuten geotermistä energiaa ja aurinkoenergiaa. Uusi rakennus tulee olemaan energiatehokas: E-lukutavoite korkeakoulurakennusosalle on 73 kWhE/m² vuosi, joka kuuluu energiatehokkuusluokkaan A.

Uusi Rakennus on osa yhtiön Otaniemen investointiohjelmaa, joka valmistuu tämän vuosikymmenen lopulla. Ohjelman kokonaisarvo tästä eteenpäin on noin 300 miljoonaa euroa, ja se käsittää Uuden Rakennuksen lisäksi nykyisten olemassa olevien rakennusten peruskorjauksia.

 

Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja Kari Kontturi, puh. (040) 569 3244

Lisätietoja Campus2015-arkkitehtuurikilpailusta: campus2015.aalto.fi/en/