fien
Ota meihin yhteys puh. 09 439 0060 | info-acre (at) aalto.fi

Search

fien

Tarkennettua tietoa koronaviruksen vaikutuksista Aalto-yliopiston toimintaan

18
maaliskuun

Hyvä aalto-yhteisön jäsen,

Aalto-yliopisto siirtyy Suomen hallituksen antamien linjausten mukaisesti etäopetukseen. Tilamme ovat poissa opetuskäytöstä vähintään 13.4.2020 saakka. Aiemman linjauksemme perusteella olemme jo siirtyneet pääosin etätöihin.

Näin ollen myös rakennukset, joissa on yliopiston toimintaa, suljetaan 17.3.-13.4.2020 opetukselta. Yliopiston ulkoisille tahoille vuokraamia tiloja voidaan kuitenkin käyttää ainakin toistaiseksi työskentelyyn. Vuokralaisilla on pääsy rakennuksiin kulkutunnisteilla. Poikkeuksena tähän ovat kauppakeskus A Bloc (Otaniementie 12) sekä Metallimiehenkuja 10, jotka ovat edelleen auki. A Blocissa ovet yliopiston puolelle on suljettu. Lisäksi Terveystalon osuus Maarintalosta (Sähkömiehentie 3) ja Valimosta (Metallimiehenkuja 2), sekä Ravintola Fat Lizardin osuus Tietotie 1:stä pidetään toistaiseksi auki.

Aallon linjauksen mukaisesti ACREn työntekijät työskentelevät pääosin etänä, mutta ovat normaalisti tavoitettavissa. Kiinteistöjen peruspalvelut, kuten vahtimestarit, vartiointi, siivous ja huolto toimivat edelleen kampuksella. Vartiointi saattaa pyytää henkilöitä näyttämään Aalto-yliopiston henkilökorttia, Aallon ulkopuolisia vuokralaisia pyydetään esittämään kulkutunnisteensa. Kampuksen ulkopuolisia vieraita saatetaan pyytää todistamaan henkilöllisyytensä.

Kaikki kampukselle suunnitellut tapahtumat perutaan toistaiseksi voimaan astuneen valmiuslain perusteella. Suosittelemme vahvasti välttämään yli 10 henkilön tapahtumia ja tapaamisia kampusalueella.

Tutkimustoiminta jatkuu etätyönä. Viranomaisen (AVI) ohjeiden mukaan yliopiston tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan käytössä olevia tiloja voidaan kuitenkin käyttää erityisesti kriittisillä tutkimuksen aloilla.

Pyydämme välittämään tätä tietoa eteenpäin organisaationne sisällä.

Tärkeää lisätietoa koronaviruksen vaikutuksesta Aalto-yliopiston toimintaan löydät täältä